Paasveden piru
Paasveden pirun arvoitus
Paasveden piru piirsi Savon ja Karjalan välisen rajan
Paasveden pirusta on lähes yhtä monta tarinaa kuin on ihmisiä, jotka kertovat nähneensä sen. Tämä salaperäinen ilmiö on kiehtonut savonrantalaisia sukupolvien ajan. Useimmiten pirua kuvaillaan Paasveden yllä leijuvaksi valopalloksi. Joskus se on näkynyt kaukana, toisinaan taas lähestynyt rantavesissä kulkevia veneitä aivan kuin uteliaisuuttaan.
Kerimäkeläinen harrastaja-arkeologi ja kotiseutututkija Sulo Strömberg keräsi tarinoita ja silminnäkijähavaintoja Paasveden pirusta. Varhaisimmat havainnot saattavat ulottua 1700-luvulle, jolloin piru paikallisen tarinan mukaan merkitsi Savon ja Karjalan välisen rajan. Strömberg kuuli kertomuksen sittemmin edesmenneeltä savonrantalaiselta.
Sisällysluettelo – siirry suoraan kohtaan:
Paasvesi on merkittävä muustakin syystä kuin henkeäsalpaavan kauniin maisemansa vuoksi. Sen lähes täydellisen pyöreä muoto ja poikkeuksellinen syvyys kertovat järven synnystä. Myös ympäröivässä kallioperässä esiintyy epätavallisia magneettisia vaihteluita.
Paasvesi on yksi Suomen meteoriitin törmäyksessä syntyneistä järvistä. Noin 1,9 miljardia vuotta sitten kirkas tulipallo halkoi taivaan ja iskeytyi maahan. Törmäyksen jälkiä on nähtävissä yhä tänäkin päivänä.
Muinaisen törmäyksen jälkiä löytyy myös järven länsirannalla sijaitsevalta Paholaikiveltä. Kallioissa näkyy tunnusomaisia pirstekartioita, jotka syntyivät valtavan paineaallon muuttaessa kiven rakennetta.
Piru pelasti Kaino Kekkelin
Savonrannalla eli 1700-luvulla mies, jota karjalaiset olisivat varmasti kutsuneet oikeaksi ”kirotuksi savolaiseksi”. Ehkä hänen vanhemmillaan oli erikoinen huumorintaju, sillä he olivat antaneet hänelle poikkeuksellisen nimen Kaino Ensi Yritys Kekkeli.
Kalastus oli Kainon tärkein elinkeino. Jo tuolloin karjalaiset pitivät Paasniemen takaisia matalia ja kalaisia lahtia ominaan. Kaino, lisänimeltään Kalarosmo (kalavaras), kävi kuitenkin säännöllisesti näillä vesillä, joilta sai runsaasti kaikenlaista kalaa.
Eräänä heinäkuun iltana Kaino souti jälleen Paasveden yli tutuille kalapaikoilleen. Tällä kertaa karjalaiset olivat kuitenkin häntä vastassa ja päättäneet antaa kiusalliselle kalastajalle opetuksen, jota tämä ei pian unohtaisi.
Pitkästä matkasta väsynyt Kaino ei pystynyt soutamaan levänneitä takaa-ajajiaan karkuun. Heidän lähestyessään hän huusi epätoivoissaan, että tulkoon vaikka itse piru avuksi, kun muutakaan apua ei näyttänyt olevan tulossa.
Juuri silloin Paasveden selälle ilmestyi kirkkaasti loistava valopallo. Se kiisi valtavalla nopeudella Kainon veneen ohi suoraan karjalaisia kohti.
Salaperäinen valo, jonka Kaino oli kiireesti nimennyt Paasveden piruksi, säikäytti takaa-ajajat ja ajoi heidät takaisin omille rannoilleen asti.
Sitten se palasi Kainon luo ja jäi leijumaan veneen eteen aivan kuin käskien häntä seuraamaan.
Vanha kalastaja istuutui soutupenkille ja seurasi pirua Paasveden poikki. Hän oli jo aivan uuvuksissa, kun piru viimein salli hänen pysähtyä Rajasaareen syömään ja lepäämään.
Matka jatkui, ja seuraava tauko pidettiin Myhkyränsaaressa. Kolmannen pysähdyksen valopallo salli suurella Olkisaarella. Karkonsaaressa Kaino sai levätä hieman pidempään, mutta ei liian kauan.
Kärsimätön piru hoputti häntä edelleen Hietasaareen, missä väsynyt kalastaja alkoi valittaa, ettei enää jaksaisi soutaa.
Silti Kainon oli jatkettava Paskoluodolle asti, missä piru näytti yhä haluavan jatkaa matkaa.
Mutta nyt Kaino oli saanut tarpeekseen.
”Tästä eteenpäin, piru, saat jatkaa matkaasi yksin! Minä en enää seuraa sinua. Palaan vaimoni ja lasteni luo, ja sinun olisi parasta mennä itsekin kotiisi!”
Valopallo kuunteli vanhan miehen pitkää aamusaarnan tapaista puhetta ja näytti nyökkäävän hyväksyvästi. Sitten se syöksähti varoittamatta takaisin Paasveden selälle niin uskomattomalla nopeudella, että Kaino tuskin pystyi seuraamaan sitä katseellaan.
Palattuaan kyliin Kaino Kekkeli kertoi kaikille erikoisesta seikkailustaan, ja tarina levisi pian kauas Savonrannan ulkopuolelle.
Paikallisen tarinan mukaan, kun Savon ja Karjalan välinen raja vedettiin järven poikki vuonna 1769, rajalinja päätettiin sijoittaa juuri sille reitille, jonka Paasveden piru oli näyttänyt Kainolle vuotta aiemmin.
Tarinan mukaan tuo raja on olemassa ja voimassa vielä tänäkin päivänä.
Uponnut laiva vai ufo?
Paasveden salaperäisiä valoja on tutkittu useaan otteeseen, mutta ilmiölle ei ole vieläkään löydetty yksiselitteistä selitystä. Monet kertovat nähneensä erikoiset valot, joten kaikkia havaintoja on vaikea kuitata pelkäksi mielikuvitukseksi.
Vuosien mittaan Paasveden piru on esiintynyt monessa muodossa. Silminnäkijät ovat kuvailleet hehkuvaa palloa, liekkiä, täyteen heinää ladattua haasiaa muistuttavaa korkeaa valkoista valoa ja jopa suurta kokkoa.
Kun näitä kertomuksia kerättiin, viimeisimmistä julkisuuteen tulleista havainnoista oli kulunut vasta muutama vuosi. Parhaat mahdollisuudet nähdä salaperäinen valo kerrottiin olevan pimenevinä syysiltoina.
Ennen vanhaan valo kuvattiin yleensä kirkkaanvalkoiseksi, mutta myöhemmät todistajat kertoivat myös punertavasta hohteesta. Edesmennyt kerimäkeläinen Jouko Strömberg muisteli nähneensä ilmiön 1960-luvulla. Hänen mielestään se näytti mopon ajovalolta, joka kiiti vastamuodostuneen ohuen jään päällä.
Vanhan paikallisen tarinan mukaan piru nousee Paasveden pohjaan uponneesta venäläisestä sotalaivasta. Tarinan mukaan tällainen alus olisi todella uponnut järveen.
Järvellä on kerrottu nähdyn myös aavemainen suuri huvialus täynnä juhlivia ihmisiä. Kun elävä ihminen lähestyy sitä liikaa, salaperäisen aluksen sanotaan katoavan.
Toinen teoria on vielä erikoisempi: joidenkin mielestä ufo on syöksynyt Paasveteen ja piilee edelleen sen pohjassa. Tämän ajatuksen mukaan valopallo nousee toisinaan uponneesta emoaluksesta tutkimaan ympäristöään.
”Minulla on jopa pieni puinen malli siitä avaruusaluksesta”, Sulo Strömberg totesi hymyillen.
Jokasyksyinen ilmiö
Savonrantalainen Sylvi Karvinen muisteli nähneensä Paasveden piruksi kutsutun salaperäisen valon elämänsä aikana kolmesti.
”Ensimmäinen kerta oli joskus 1950-luvulla. Olin mieheni ja 12-vuotiaan tyttäremme kanssa kalassa pienellä kallioisella luodolla, kun se ilmestyi yhtäkkiä järven ylle ja paloi kuin valtava juhannuskokko. Silmänräpäyksessä se siirtyi toiseen paikkaan ja katosi.”
Toisella kerralla Sylvi oli edesmenneen miehensä kanssa järvellä yöllä tuulastamassa. Kun vanhanaikaista tuulastusvalkeaa muistuttava liekki ilmestyi ja alkoi lähestyä heitä, mies arveli naapurinkin lähteneen kalaan.
”Hän sanoi jotakin melko kovalla äänellä, ja samassa valo katosi. Se ei ilmestynyt enää sinä yönä.”
Kolmas kohtaaminen tapahtui keskellä kirkasta päivää. Tällä kertaa salaperäinen valo oli liekin muotoinen ja liikkui Paasveden yllä hämmästyttävällä nopeudella.
”Se ilmestyi ennen joka syksy”, muisteli toinen savonrantalainen, Tero Turtiainen. ”Joskus se näytti palavalta heinähaasialta, joskus hehkuvalta pallolta. Näimme sen kotimme ikkunasta. Emme koskaan osanneet pelätä sitä emmekä edes erityisesti ihmetellä.”
Turtiainen muisteli myös tarinaa sedästään, joka oli kerran onnistunut soutamaan noin 50 metrin päähän salaperäisestä valosta. Silloin se muistutti heinätukkoa.
”Setäni aikoi ampua sitä, mutta muut veneessä estivät häntä.”
Mielenkiintoista kyllä, Teron vaimo Leena ei ole koskaan itse nähnyt ilmiötä, vaikka pariskunta on ollut naimisissa vuosikymmeniä ja asunut koko tuon ajan järven rannalla.
Piru pysyttelee Paasvedellä
Savonrannan siltojen seutu näyttää olevan salaperäisen valon mielipaikkoja. Eräänä talvena joukko poikia huomasi sen sillan alla lumen peittäessä maan. He alkoivat heitellä pirua lumipalloilla.
”Siitä se suuttui ja kiisi valtavaa vauhtia Paasvedelle päin”, Tero Turtiainen muisteli poikien kertoneen.
Paikallisten tarinoiden mukaan piru on aina pitänyt Savonrantaa ja erityisesti Paasvettä kotinaan. Se ei näyttäydy Pyyveden puolella eikä muilla paikkakunnilla.
M/S Levan kapteeni Kalevi Kinnunen syntyi Savonrannalla mutta asui myöhemmin Savonlinnassa. Hän on nähnyt saman salaperäisen valon useita kertoja.
”Eräänä talvi-iltana, kun oli jo melko pimeää, olin palaamassa kotiin kalakaverini kanssa. Hän huomautti, että joku tulee meitä vastaan lamppu kädessä. Sitten valo vain katosi, eikä jäällä ollut ketään muuta.”
Toisella kertaa ilmiö näyttäytyi Kinnusen ollessa nuorena miehenä telttailemassa ystäviensä kanssa. Seurueen nuoret naiset kyselivät jatkuvasti, mikä outo hohde kaukana mahtoi olla.
”Ajattelin, ettei heille kannata kertoa, tai teltat olisi ehkä purettu kiireesti! Niinpä odotin seuraavaan aamuun ennen kuin selitin asian. Se oli varmaan viisainta.”
Kinnunen on nähnyt salaperäisen valon myös öisellä tuulastusretkellä.
Hän on vakuuttunut siitä, ettei ilmiö voi olla pelkkä heijastus, sillä valo tuntuu aina loittonevan ihmisten lähestyessä sitä.
Mikä se todella on, sitä Kinnunen ei osaa sanoa varmasti – eikä hän halua edes arvailla.
Pirua etsimässä risteilyllä
Useana syksynä Kalevi Kinnunen vei matkustajia laivallaan erityisille risteilyille, joita kutsuttiin nimellä Paasveden pirua etsimässä.
Ensimmäisellä risteilyllä noin kuusi kannella ollutta matkustajaa kertoi nähneensä salaperäisen valon. Heidän kokemuksistaan kerrottiin myös suomalaisessa televisio-ohjelmassa Kamera kiertää, jota kuvattiin tuolloin laivalla.
Toisella ja kolmannella risteilyllä havaintoja ei tehty. Johtuiko se vuonna 2006 myrskyisestä säästä, vai odottiko piru järven pohjassa erityistä lahjaa?
Risteilyllä esiteltiin virallisesti Sulo Strömbergin kirja Kerimäen ja Savonrannan kyliä kiertämässä – tarinoita Paasveen piruista ja pohuista .
Yksi kappale suljettiin pulloon, joka kiinnitettiin suureen, painavaan säkkiin ja laskettiin Paasveteen 61 metrin syvyyteen. Strömberg kertoi uskovansa, että piru lukisi kirjan ja palauttaisi sen.
Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.
Hieman yli viikon kuluttua kirja ilmestyi yllättäen takaisin.
Paasveden rannalla Valkeisniemessä asuva kymmenvuotias Ville Dyster ja savonlinnalainen yhdeksänvuotias Aleksi Karvinen, joka vietti viikonloppua isovanhempiensa luona Valkeisniemessä, löysivät pullon järven rannalta.
Pojat ilmoittivat erikoisesta löydöstään Savonrannan kulttuurisihteerille Sari Silventoiselle.
Pullo oli ehjä, samoin kirja, vaikka se oli hieman vahingoittunut. Säkki oli yhä tiukasti kiinni pullossa, mutta tyhjä.
Jopa epäilevimmät jäivät pohtimaan, oliko piru todella lukenut kirjan ja palauttanut sen, aivan kuten Sulo Strömberg oli pullon sisään jättämässään viestissä toivonut.
Alkuperäinen suomenkielinen teksti: Kati Myllys
