Paasveden piru

Piru pelasti Kaino Kekkelin

Savonrannalla eli 1700-luvulla mies, todellinen ”saatanan savolainen” kuten karjalaiset heitä silloin kutsuivat. Liekö miehen vanhemmilla ollut kiero huumorintaju, koska hänelle oli nimeksi annettu Kaino Ensi Yritys, sukunimenä Kekkeli. Kainon pääelinkeino oli kalastaminen. Jo tuolloin karjalaiset pitivät Paasniemen takaisia matalia, kalaisia lahtia ominaan. Kalarosmoksi nimetty Kaino suuntasi kuitenkin useimmat kalareissunsa juuri niille apajille, sieltä kun sai kaikenlaista kalaa ja vielä rajattomasti.

Yhtenä heinäkuisena iltana Kaino Kekkeli jälleen souteli Paasveden yli tutuille kalapaikoilleen. Vaan olivat siellä karjalaiset vahdissa, vankkana aikomuksenaan antaa kalarosmolle sellainen kyyti, ettei sitä mies heti unohtaisi. Pitkän soutu-urakan väsyttämä Kaino ei jaksanut soutaa levänneitä karjalaisia karkuun, vaan vihulaiset saavuttivat vääjäämättä miestä.

Siinä oli Kaino ääneen parkaissut, että tulis nyt vaikka se piru ”jeleppoomaan”, kun ei muuta apua näytä tulevan. Heti oli lähtenyt Paasveden selältä valopallo tulemaan kohti valtavaa vauhtia. Kainon veneen se oli ohittanut ja painunut suoraan karjalaisten kimppuun.

Valopallo, jonka Kaino oli hätäpäissään ristinyt Paasveden piruksi, saatteli pelotellen takaa-ajajat kotivalkamiinsa. Sitten se palasi Savonrannan miehen luokse ja jäi hänen veneensä keulan eteen heijaamaan, komentaen miestä seuraamaan itseään.

Niin oli kalaukko istunut tuhdolle ja lähtenyt soutaen seuraamaan pirua yli Paasveden. Kovasti oli miestä jo väsyttänyt, kun piru antoi ensimmäisen huili- ja ruokatauon pitää Rajasaaressa. Siitä matka jatkui, toisen kerran huilattiin Myhkyränsaaressa. Kolmannen tauon valopallo salli Kainon pitää suuressa Olkisaaressa. Karkonsaaressa levätä sai vähän pidempään, mutta ei liikaa. Malttamaton piru patisti Kainoa eteenpäin Hietasaareen, jossa soutumies alkoi jo valitella, ettei jaksa enää.

Vielä piti Kainon soutaa Paskoluodolle, josta piru olisi yhäkin matkaa jatkanut. Siellä mies huusi kuitenkin, että ”Tästä eteenpäin suat sie piru jatkoo matkois ihekseis, mie en ennee seuraa. Mie lähen akan ja sikijöitten luo, mäne siekii kotikortteereihis”.

Valopallo kuunteli ukon pidemmäksikin venähtänyttä aamusaarnaa, nyökytteli itseään ja otti viimein sellaisen spurtin kohti Paasveden selkää, ettei ukko meinannut katseellaankaan perässä pysyä.

Kylillä kaino kekkeli kertoi kokemastaan. Tieto levisi laajemmallekin. Kun Savon ja Karjalan rajaa vedettiin selälle 1769, päätettiin se pistää kulkemaan sitä reittiä, jonka Paasveden piru Kaino Kekkelille vuotta aikaisemmin ilmoitti. Tuo raja on olemassa ja voimassa yhä tänäkin päivänä.

Uponnut laiva tai ufo?

Paasveden valoilmiötä on tutkittu jonkin verran, mutta selkeää selvitystä siitä ei ole kukaan vielä osannut antaa. Valoilmiön näkijöitä on paljon, eikä näkyä voi mitenkään laittaa kaikkien näkijöiden mielikuvituksen piikkiin. Valoilmiö on näyttäytynyt Savonrannalla monessa muodossa. Näyistä on kirjattu talteen ainakin valopallo, liekki, täyden heinäseipään mallinen valkea valo ja suuri kokko.

Viimeiset julkisuuteen kerrotut havainnot Paasveden pirusta ovat vain parin vuoden takaa. Parhaat mahdollisuudet sen näkemiseen ovat tummuvina syysiltoina. Vuosia sitten ja sen jälkeen se on nähty punertavana ja siihen asti aina kirkkaana. Kerimäkeläinen edesmennyt Jouko Strömberg oli nähnyt sen 1960-luvulla sellaisena kuin yksiöisen riitteen päällä olisi mopon etulyhty kiitänyt.

Savonrannan vanha kansa on haastanut, että piru nousee Paasvedelle uponneesta venäläisestä sotalaivasta. Sellainen sinne oli todella uponnutkin. Havaintoja on tehty myös suurikokoisen jahdin haamusta, joka liikkuu Paasvedellä täynnä juhlivia ihmisiä ja katoaa, kun elävä ihminen menee liian lähelle sitä.

-Sitten on sanottu, että Paasveteen on pudonnut ufo. Valopallon arvellaan nousevan siitä emoaluksesta välillä tutkimaan maailmaa. Siitä aluksesta minulla on olemassa puinen pienoismallikin, Sulo Strömberg mainitsee hymyillen.

Jokasyksyinen ilmiö

Savonrantalainen Sylvi Karvinen kertoi nähneensä Paasveden piruksi kutsutun valoilmiön kolme kertaa elämänsä aikana. – Ensimmäinen kerta oli joskus 1950-luvulla. Olin mieheni ja 12-vuotiaan tyttäreni kanssa ongella luodolla, kun se ilmestyi suuren juhannuskokon muodossa järvelle palamaan. Se vaihtoi silmänräpäyksessä paikkaa ja katosi.

Toisen kerran Karvinen oli edesmenneen miehensä kanssa tuulastamassa. Mies totesi naapurinkin lähteneen vesille, kun vanhanaikaisen tuulastusvalon näköinen liekkivalo alkoi tulla vastaan. – Jotain hän sanoi siinä kovemmalla äänellä, ja silloin se valo katosi eikä enää syttynyt.

Kolmannella kerralla oli jälleen kirkas päivänvalo. Liekinmuotoisella valoilmiöllä oli kova kiire, sillä se liikkui vauhdilla Paasveden halki.

– Jokasyksyinen ilmiö se on ollut. Milloin palavan heinäseipään, milloin pallon muodossa se näkyi tuvan ikkunasta. Ei sitä osattu meillä pelätä tai ihmetellä, savonrantalainen Tero Turtiainen sanoo.

Turtiainen kertoo enonsa päässeen kerran soutamalla noin 50 metrin päähän pirusta. Silloin se oli ollut heinätupaksen muodossa. – Eno meinasi ampua sitä, mutta veneessä olleet kaverit kielsivät.

Tero Turtiaisen Leena-vaimo ei ole ilmiötä nähnyt, vaikka pariskunta on ollut naimisissa ja asunut rannalla jo vuosikymmeniä.

Piru pysyy Paasvedellä

Savonrannan siltojen seutu on valoilmiölle mieluisa paikka. Kerran joukko poikia sattui äkkäämään sen sillan alla lumien aikaan. Pojat alkoivat pommittaa pirua lumipalloilla. – Siitä se äkääntyi ja lähti hirmuisella vauhdilla Paasvedelle, Turtiainen kertaa poikien kertomaa.

Piru on pitänyt Savonrantaa ja nimenomaan Paasvettä kotinaan. Se ei näyttäydy koskaan Pyyveden puolella eikä muilla paikkakunnilla.

M/S Ievan kapteeni, savonlinnalainen, mutta savonrantalaissyntyinen Kalevi Kinnunen on nähnyt samaisen valoilmiön useita kertoja. – Kerran talvella oli jo melko pimeää ja olimme kalakaverin kanssa tulossa kotiin päin. Hän totesi, että joku tulee vastaan lampun kanssa. Mutta sitten se valo vaan katosi eikä ketään ollut jäällä liikkeellä.

Kerran ilmiö näyttäytyi nuorelle Kinnuselle ja tämän kavereille telttaretkellä. Mukana olleet nuoret naiset kyselivät kovasti, mikä siellä oikein loimotti. – Arvelin, että en kerro tai teltat kasautuvat nopeasti. Kerroin sitten vasta aamulla, parempi niin. Olen nähnyt ilmiön myös tuulastusreissuilla.

Kinnunen sanoo, ettei valoilmiö voi olla mikään heijastus, koska se lähtee aina ihmisiä karkuun. Mikä se sitten on, sitä hän ei osaa varmaksi sanoa eikä edes arvailla.

Pirun etsintää risteilyillä

Kinnunen on ollut laivoineen useina syksyinä kuljettamassa väkeä Paasveden pirun etsintä -nimeä kantavilla risteilyillä. Ensimmäisellä risteilyllä puolen tusinaa kannella olevaa risteilyvierasta sai valoilmiöstä näköhavainnon. Heidän mietteitään kokemuksesta kuultiin myös TV”:n Kamera kiertää -ohjelmassa, jota kuvattiin tuolloin kyseisellä risteilyllä.

Toisella ja kolmannella risteilyllä näköhavaintoja ei tullut. Liekö vuonna 2006 vaikuttavana tekijänä ollut myrskyinen sää vai odottiko piru veden pohjassa lahjaansa?

Risteilyllä julkistettiin nimittäin Sulo Strömbergin kirja ”Kerimäen ja Savonrannan kyliä kiertämässä – tarinoita Paasveen piruista ja pohuista”. Yksi kirjoista pakattiin tiiviiseen pulloon ja pudotettiin isoon, raskaaseen säkkiin köytettynä Paasveteen 61 metrin syvyyteen. Strömberg kertoi uskovansa pirun lukevan kirjan ja palauttavan sen.

Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, sillä kirja palautui ihmisten ilmoille reilua viikkoa myöhemmin. Paasveden rannalla Valkeisniemessä asuva 10-vuotias Ville Dyster ja savonlinnalainen Valkeisniemessä isovanhempiensa luona viikonloppua viettänyt 9-vuotias Aleksi Karvinen löysivät pullon Valkeisniemen rannalta. Pojat ilmoittivat löydöstään Savonrannan kulttuurisihteeri Sari Silventoiselle.

Pullo oli ehjä, samoin kirja – tosin hieman kärsinyt. Pullossa kiinni ollut säkki oli yhtä tiukasti kiinni, mutta tyhjä. Siinä joutui skeptisempikin uskomaan, että piru luki kirjan ja palautti sen, kuten Sulo Strömberg pulloon pistämässä viestissään toivoi.

teksti: Kati Myllys